Piilevät kaiut: Luku 3

Kaikutassu, Pilvitassu ja Taivastassu astelivat kohti Tammikiveä, jonka luo Laaksotähti oli juuri kutsunut koko klaanin. Jännitys kihelmöi tassuissa, sillä nyt klaanin päällikkö kertoisi, ketkä lähtisivät tänään kokoontumiseen. Kaikutassusta olisi sitä paitsi erittäin mielenkiintoista päästä tutustumaan muidenkin klaanien kissoihin, eihän hän ollut edes partioissa törmännyt yhteenkään toisen klaanin kissaan, vaikka he aivan rajalla olivat partioineetkin. Laaksotähden mustavalkea, puhtaaksi suittu turkki kiilsi matalalla roikkuvassa ilta-auringossa, kun hän loikkasi Tammikiven päälle vaivattomasti pitkiä, vahvoja jalkojaan hyödyntäen.
"Tänään kokoontumiseen lähtevät Iltaruska, Lempivirta, Aurinkokukka, Malvalehvä, Pellavapilvi, Orvokkinuppu, Pisamatassu, Pilvitassu sekä Kaikutassu. Tuiskuturkki, jätän leirin sinun vastuullesi", Laaksotähti ilmoitti nimet nopeana luettelona ja viimeisen lauseen kohdalla siirsi katseensa odottavasti vanhimpaan soturiinsa, joka nyökkäsi vakaasti, kuin olisi odottanutkin tätä. Tämä taisi olla normaali käytäntö, kun Iltaruska lähti mukaan kokoontumiseen, päätteli Kaikutassu ja katsoi, kun kissat, joiden nimi oli lausuttu, lähtivät juosten Laaksotähden perään. Kaikutassu ja Pilvitassu jättäytyivät viimeiseksi kera mestariensa.
"En malta odottaa", Pilvitassu kehräsi silmät loistaen ja sai mestarinsa Aurinkokukan katsomaan Orvokkinuppua merkitsevästi ja kehräämään huvittuneena. 
"Muistan ensimmäisen kokoontumiseni, voi kun se oli jännää", Orvokkinuppu maukaisi katsoen Kaikutassua silmiin, "nähdä kaikki kolme muuta klaania."
Kaikutassu nyökkäsi, keskittyen nyt vain siihen, ettei kompastuisi matkalla kokoontumispaikalle.
"Kokoontumispaikkaa kutsutaan nimellä Hopeakivikko. Se saa nimensä kivien hopeisesta hohdosta, jonka täysikuu saa aikaan", Aurinkokukka kuului sivistävän Pilvitassua. Kaikutassu saattoi ehkä muistaa kuulleensa nimen aiemminkin, mutta se oli sanana ollut sille täysin vieras, joten eihän Kaikutassu ollut sitä mieleensä tajunnut painaa.
       "Olemme pian perillä", Orvokkinuppu maukaisi nyt. Kaikutassua alkoi jännittää entistä enemmän. Miltähän hopeisena hohtavat kivet näyttäisivät? Olisivatko tammiklaanilaiset todella niin pelottavia ja suuria kuin väitettiin, haisivatko Tulvaklaanin kissat oikeasti aivan kuolleilta kaloilta?

Kaikutassun ajatukset keskeytyivät, kun Orvokkinuppu laski häntänsä hänen lavalleen.
"Tuolla Hopeakivet näkyvät."
Kaikutassu yritti kurkkia parhaansa mukaan muiden kissojen takaa ja henkäisi ihastuksesta. Kivet todella hohtivat kuunvalossa ja vielä paljon kirkkaampina kuin naaras olisi voinut kuvitellakaan. Keskimmäisenä oli suuri, kaikista kirkkaimpana hohtava kivi, jonka pinta oli tasainen, kun se olisi halkaistu joskus kahtia. Sillä istui jo kolme kissaa ja sitä ympäröivät pienemmät ja epätasaisemmat kivet sekä kiviä ympäröivä nurmikko olivat täynnä kissoja. Lisäksi sen alla oli pieni luola, josta virtasi kauempana olevaan lampeen päättyvä puro. Vesikin hohti kuunvalossa kauniina ja sai paikan näyttämään melkein uskomattoman hienolta.
"Taivastassu ei ikinä usko tätä", Pilvitassu maukaisi silmät yhtä pyöreinä kuin Kaikutassulla.
"No ei uskokaan", naaras kehräsi huvittuneena, "en tiedä uskonko itsekään!"
"Uskoitte tai ette, nyt on aika mennä. Muut klaanit ovat täällä jo", Aurinkokukka totesi ja Orvokkinuppu nyökytteli ollen samaa mieltä. Kaikutassu yritti haistella ilmaa, mutta kaikki uudet hajut olivat sekoittuneet toisiinsa, joten siitä ei juuri ollut hyötyä.
"Tammiklaani haisee aivan variksenruualta", Pilvitassu mutisi nenäänsä nyrpistäen, mutta Kaikutassu ei jaksanut kiinnittää siskoonsa mitään huomiota. Aivan sama vaikka haisisikin, naaras tahtoi mennä nyt tutustumaan muiden klaanien kissoihin. Pian myös Laaksoklaani sai raivattua tiensä kokoontumispaikalle. Laaksotähti loikkasi suurimman kiven päälle kolmen muun kissan seuraan, ilmeisesti siinä oli päälliköiden paikka, ja loput kissat lähtivät kukin suuntaansa.
"Niin paljon kissoja!" Kaikutassu naukui ääni väristen innostuksesta.
       "Hei", kuului melko matala, vähintään yhtä innostunut ääni siskosten takaa. Kaikutassu käännähti ympäri ja samoin Pilvitassu, joka näytti hiukan hermostuneelta.
"Hei", Kaikutassu maukaisi ja istahti maahan vieraan kissan eteen. Kolli haisi aivan hiireltä ja vatukoilta ja hänellä oli vaaleanharmaa turkki, lukuunottamatta tassuja, jotka olivat kermanvaaleat. Hänen siniset, tuikkivat silmänsä vilkuilivat vuoroin Kaikutassua, vuoroin Pilvitassua ja hänen vartalonsa oli hiukan jännittynyt.
"Olen Märkätassu. Lehtiklaanista. Te haisette ihan jänikseltä", kissa esittäytyi ja lausui viimeisen lauseen hämmentyneeseen sävyyn.
"Minä olen Kaikutassu ja tässä on siskoni Pilvitassu. Olemme Laaksoklaanista", Kaikutassu kehräsi. Lehtiklaanista? Jännittävää. Vatukan tuoksukaan ei ollut aivan niin paha, kuin esimerkiksi Tulvaklaanin kalanhaju. Ei Kaikutassu silti olisi tuolta tahtonut haista, hyh.
"On varmasti outoa, kun ei ole koko ajan puita pään päällä", Märkätassu mietti seuraavaksi ja heilautti korviaan, "metsässähän on paljon turvallisempi olo."
Kaikutassu pudisti päätään.
"Paljon helpompi juosta kun ei ole koko ajan jotain tiellä", naaras totesi naurahtaen ja vilkaisi Pilvitassua, joka ei vieläkään ollut sanonut mitään koko keskustelun aikana. Märkätassu vain pyöräytti silmiään vastaukseksi, eikä selvästi uskonut Kaikutassua.
"Oletteko muuten aiemmin törmänneet Tammiklaaniin?"
Kun Kaikutassu ja Pilvitassu pudistivat päitään, Märkätassu kumartui hiukan ja madalsi ääntään.
"He haisevat ihan... variksenruualta", kolli kuiskasi ja irvisti perään.
"Yäk", oli Pilvitassun ensimmäinen kommentti ja Kaikutassu oli täysin samaa mieltä.
       Oppilaat eivät olleet jutelleet kauaa, kun he kuulivat kivien suunnalta kumean ja vakaan maukaisun.
"Kokous voi alkaa. Minä aloitan."
Kaikutassu käännähti uteliaana ääntä kohti ja katsoi sen aiheuttajaa kylmät väreet selkäpiitään pitkin ryömien. Olikohan hän Lehtitähti, Tulvatähti vai Tammitähti? Kaikutassu olisi voinut vaikka vannoa, että viimeisin niistä, sillä Tammiklaani kantoi riistavarkaiden ja riidanhaastajien mainetta, näin Orvokkinuppu oli kertonut, ja ruskeanjuovikas, nyt kiven reunalle astunut valtava kolli näytti aivan siltä, kuin olisi varastanut riistaa koko ikänsä.
"Tammitähti", kuiskasi Märkätassu korvan juuresta vahvistaen Kaikutassun epäilykset. Päällikkö näytti karmivalta, mutta kokeneelta ja Kaikutassun oli pakko myöntää, että hänen pelkonsa johtui oikeastaan vain suuresta kunnioituksesta. Pilvitassun karvat olivat nousseet pystyyn, mutta kun Kaikutassu huomautti asiasta, sisko oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja mulkaisi vain Kaikutassua hiljentääkseen tämän. Tammitähti hiljensi kissajoukon yhdellä pienellä hännänpään heilautuksella ja antoi meripihkasilmiensä kiertää nyt viimein rauhoittuneessa kissajoukossa.
"Tammiklaani voi paremmin kuin koskaan, onhan nyt viherlehti", päällikkö maukaisi katsoen kaikkia vakavasti silmät sirillään, kuin olisi halunnut varmistaa, että kaikki varmasti uskoivat, kuinka hyvässä kunnossa Tammiklaani oli. Tammiklaanilaiset istuivat paikoillaan nenät pystyssä ja turkit kiiltäen ja kuten Märkätassu oli sanonut, he haisivat aivan selkeästi variksenruualta. Kaikutassun oli nyrpistettävä nenäänsä.
"Meillä on myös kaksi uutta soturia, Savuhäntä ja Ruostekatse."
Kissat Kaikutassun ympärillä alkoivat huutaa tuoreiden sotureiden nimiä onnitellakseen heitä ja Kaikutassu yhtyi itsekin huutoon. Kaulaa kurkotellessaan oppilas saattoi nähdä kauempana kissajoukon seassa istuvan tummanharmaan kollin ja oranssiturkkisen naaraan, joiden nenät oli kohotettu ylös siihen malliin, että he olivat varmaan Savuhäntä ja Ruostekatse. Pian kissajoukko hiljentyi ja Tammitähti astui taaksepäin, tehden tilaa kauniille, siniharmaalle naaraalle, joka silmäili rauhallisesti vuoroin kaikkia kissoja keltaisilla silmillään. Tämän oli oltava Tulvatähti, sillä kalan haju leijui vahvana ilmassa hänen seistessään siinä ja istahtaessaan viimein alas. Hänellä ei ollut mitään oleellista kerrottavaa, painotti vain kovasti kuinka valtavasti Tulvaklaanilla riitti riistaa ja kertoi parista uudesta soturista sekä yhdestä oppilaasta. Lehtiklaanin päällikön, Lehtitähden, puheenvuoro sujui samalla kaavalla ja hänen jälkeensä eteen astuikin Laaksotähti. Hänen mustavalkea turkkinsa oli suittu kiiltäväksi ja hän katseli kissajoukkoa ylpeä katse kasvoillaan.
"Laaksoklaanissa on nimitetty kolme uutta oppilasta, Kaikutassu, Pilvitassu sekä Taivastassu", päällikkö maukaisi. Kaikutassun turkkia kihelmöi ylpeydestä ja hän istuikin paikallaan nenä harvinaisen pystyssä ja kuunteli, kun kissajoukko huusi hänen ja pesätovereiden nimiä. Laaksotähti antoi kissojen hurrata hetken, ennen kuin päätti vuoronsa kertomalla klaaninsa tuoresaalistilanteesta, joka oli totta kai hyvä.

Kokoontuminen oli päättynyt ja Laaksotähti johdatti klaaniaan reipasta tahtia kohti leiriä. Kaikutassu oli edelleen ihmeissään siitä, kuinka upealta hopeisena hohtavat kivet näyttivät ja oppilaan ruumis oli jopa hiukan jännittynyt edelleen, vaikka se olikin tavannut jo muut klaanit ja todennut, että oli jännittänyt turhaan. Pilvitassu näytti olevan aivan omissa maailmoissaan ja Orvokkinuppukin kulki kauempana jutellen Pellavapilven kanssa. Kaikutassu heilautti korviaan ja kuunteli heidän keskusteluaan, vaikkei juuri saanutkaan sanoista selvää. Hän oli kuullut emolta, että vaikka Pellavapilven nimi olikin hyvin pehmeä ja miltei suloisen hempeä, oli kolli todellisuudessa loistava taistelija ja ensimmäinen Laaksoklaanista lähdössä taisteluihin. Klaaninsa keskuudessa ja etenkin Orvokkinupun seurassa hän oli kuitenkin erittäin ystävällinen ja huomaavainen. Kova ulkokuori mutta pehmeä sisältä, aivan kuten Taivastassu. Kaikutassu hymähti ajatukselle ja havahdutti Pilvitassun ajatuksistaan.
"Mitäs sinä siinä naureskelet", sisko ihmetteli.
"Äh, en mitään, ajattelin vain Taivastassua", Kaikutassu kehräsi ja tuuppasi Pilvitassua hellästi päällään. Aina niin utelias. Juuri kun Kaikutassu oli sanomassa, kuinka hänen tassujaan särki, saapui kissajoukkio leiriin ja lähti jokainen omaan suuntaansa. Pilvitassusta ei enää ollut juttuseuraksi, sillä hän oli kadonnut oppilaiden pesään silmänräpäyksessä, joten Kaikutassun oli itsekin möngittävä sisälle pesään ja käperryttävä kerälle. Olihan kokoontuminen sekä matka sinne ja takaisin vienyt voimia nuorelta kissalta.

edellinen luku | seuraava luku