Piilevät kaiut: Luku 2

Kaikutassu istui oppilaiden pesän edustalla pieni, kuollut hiiri jalkojensa juuressa. Vatsa kurni nälästä, mutta vielä ei voinut syödä, sillä oppilas oli päättänyt odottaa Taivastassua ja Pilvitassua, että he voisivat syödä yhdessä. Nälkäisenä odotusaika kuitenkin tuntui kaksi kertaa pidemmältä, ja Kaikutassu oli juuri käymässä makuulle aloittaakseen ruokailunsa, kun näki Pilvitassun juoksevan Laaksoklaanin leiriin vievää solaa hurjaa vauhtia alas, eikä mennyt kauaa kun Taivastassukin tuli perässä. Ensimmäisenä tulleen siskon tullessa lähemmäs Kaikutassu pystyi erottamaan tämän suussa roikkuvan myyrän. Pilvitassu ryntäsi Kaikutassun luo ja istahti maahan tämän eteen pudottaen myyrän maahan.
"Pyydystin ensimmäisen tuoresaaliini!" sisko maukui ylpeänä ja tökkäsi pyöreällä tassullaan pesän edustalle tuomaansa myyrää.
"Minäkin", Kaikutassu maukaisi juuri sopivasti Taivastassunkin ilmaantuessa paikalle.
"Minä en", veli murahti turhautuneena, "ei voisi vähempää kiinnostaa. Olisin halunnut harjoitella taisteluliikkeitä, mutta Tuiskuturkki sanoi, että harjoittelemme tänään vain ja ainoastaan saalistamista ja taistelemista myöhemmin. Päästin saaliini tahallani karkuun."
"Taivastassu!" Pilvitassu huudahti kauhistuneena ja Kaikutassu oli vähintään yhtä ymmällään. Tyhmäkö veli oli? Vaikka viherlehtenä tuoresaalis riitti paremminkin kuin hyvin, oli silti hiirenaivoista päästää se tahallaan karkuun.
"Siitä olisi saanut syötävää vaikka yhdelle klaaninvanhimmalle", Kaikutassu yhtyi siskonsa toruihin ja tuijotti veljeään moittivasti. Taivastassu ei reagoinut kuin kohauttamalla olkiaan ja käännähtämällä poispäin. Kaikutassu pyöritteli päätään, kun näki veljensä lähtevän tuoresaaliskasalle.
"Ja sitten vielä kehtaa mennä hakemaan ruokaa itselleen", Pilvitassu mutisi katkerasti, ennen kuin kävi makuulle Kaikutassun viereen ja alkoi syödä myyräänsä. Kaikutassu hymähti huvittuneena ja aloitti itsekin ruokailunsa.
       Saatuaan hiirensä syötyä Kaikutassu oli aivan täynnä ja jäi hetkeksi vain makaamaan paikoilleen lämpimään aurinkoon, joka oli onnistunut säteineen tunkeutumaan jopa aivan laakson pohjalle asti. Pilvitassu teki samoin ja kierähti selälleen jääden tuijottamaan taivasta.
"Tuo pilvi on myyrän muotoinen", sisko maukui pohtivaan äänensävyyn, "ja tuo on... kissa."
Kaikutassu etsi katseellaan hetken myyräpilveä, mutta ei löytänyt. Siispä naaras kurtisti kulmiaan kummastuneena ja nousi istumaan.
"Tuo tuolla", Pilvitassu neuvoi ja tuijotti tiiviisti taivaalle. Kaikutassu tuijotti myös, näkemättä hetkeen mitään muuta kuin kissan muotoisen ja oravan muotoisen pilven. Meni hetki, ennen kuin Kaikutassu tajusi, mitä pilveä Pilvitassu oli tarkoittanut. Oravan muotoinen näytti toisesta kulmasta aivan myyrältä ja olikin mennyt hetki, ennen kuin sitä osasi katsoa myyränä.
"Minusta se näyttää oravalta."
"No, joskus joitain asioita joutuu miettimään pitkään ennen kuin tajuaa", Pilvitassu maukaisi ja käänsi hymyilevän katseensa siskoonsa, joka kehräsi huvittuneena. Niin se taisi olla.

Kovin kauaa eivät siskokset olleet jaksaneet maata pesänsä edustalla, joten Pilvitassu oli lähtenyt etsimään jonnekin kadonnutta Taivastassua ja Kaikutassu oli mennyt leikkimään pentutarhalle Pääskylaulun pentujen kanssa. Pentueen pienimmäinen, Tihkupentu, oli väsähtänyt nopeasti, mutta Tahmapentu ja Hankipentu eivät olisi malttaneet lopettaa.
"Kaikutassuu-uu-uuu, leikitään vielä Laaksotähden ja Tulvatähden ja Tammitähden taisteluaa-aa-aaaa", Hankipentu inisi ja läpsi nyt jo paljon pienempien pentujen kynsintään ja raavintaan kyllästynyttä Kaikutassua. Ajatella, että jonkun noin pienen kynnet olivat noin terävät. Sitä paitsi pennut eivät osanneet leikkiä kunnolla, kyllä Pilvitassun ja Taivastassun kanssa oli paljon hauskempaa leikkitaistella.
"En jaksa enää", Kaikutassu kehräsi ja tuuppasi pennut hellästi pois. Oppilaan onneksi Pääskylaulu oli nyt herännyt päiväuniltaan ja tassutteli nyt ulos pesästä Tihkupentu perässään.
"No niin Tahmapentu ja Hankipentu, riittää. Antakaa Kaikutassun levätä välillä", kuningatar nauroi. Pennut ryntäsivät emonsa luokse ja syöksyivät tämän kylkeä päin.
"Äiti leikitääään! Jookooo..."
Pääskylaulu nyökkäsi vielä hymyillen kiitoksensa Kaikutassulle ja johdatti sitten jälkikasvunsa takaisin sisälle. Kaikutassu ei voinut olla huomaamatta, kuinka paljon pennut jo näin kuun iässä muistuttivat Pääskylaulua ja isäänsä Tuiskuturkkia. Tihkupennulla oli emonsa keltaiset silmät ja isänsä värit emon kuvioinnilla, Tahmapennulla emonsa väri ilman juovia ja isänsä silmät ja Hankipentu oli puhtaanvalkea, melkein kuin isänsä mutta ilman läiskiä. Lisäksi kaikilla pennuista oli jomman kumman vanhempansa rakenne. Miksi Kaikutassu ei näyttänyt Peurahännältä tai Synkkäpilveltä? Naaras lähti kävelemään oppilaiden pesää kohti, alkoihan ilta jo viiletä ja väsymys kasvoi kasvamistaan. Mietteissään syvällä ollessaan Kaikutassu unohti keskittyä siihen minne käveli ja melkein törmäsi Laaksotähteen.
"Anteeksi", oppilas piipitti ja väisti äkkiä päällikköä, joka näytti jo muutenkin erittäin hermostuneelta. Valtava kolli vain murahti ja kiihdytti vauhtiaan Kaikutassun jatkaessa nyt matkaansa varovaisempana kuin äskön. Tällainen törmäily alkoi olla noloa, kahtena peräkkäisenä päivänä. Kaikutassu pudisteli päätään vihaisena itselleen.
       Juuri kun Kaikutassu oli loikkaamassa sisään oppilaiden pesään ja ryhtymässä nukkumaan, näkyi kauempana Peurahäntä, joka juoksi parhaillaan laaksosta ylös niin lujaa kuin pääsi. Naaras vilkuili vähän väliä taakseen, kuin varmistaakseen ettei kukaan nähnyt, vaikkei leirissä edes ollut ketään, kaikki olivat menneet jo omiin pesiinsä valmiina nukkumaan, myös Pilvitassu ja Taivastassu kuuluivat nyt tuhisevan oppilaiden pesässä. Kaikutassu katsoi emonsa perään hetken kummastuneena ja päätti lopulta lähteä perään. Mitä ihmettä oli tekeillä? Minne Peurahäntä oli menossa? Kaikutassu juoksi äkkiä emonsa perään, ettei olisi kadottanut tätä näkyvistä, mutta yritti kuitenkin pysytellä piilossa ja olla hiljaa, katsoa minne astui ja olla varovainen. Kukaan ei saisi nähdä, kun hän lähtisi leiristä, sillä oppilaat eivät saaneet tehdä sitä ilman lupaa. Onnekseen Kaikutassu pääsi pian ylös, eikä kukaan ollut ainakaan vielä lähtenyt hänen peräänsä. Naaras oli niin keskittynyt vilkuilemaan taakseen ja katsomaan, ettei kukaan leirissä huomannut, ettei huomannut eteensä pysähtynyttä Peurahäntää ennen kuin törmäsi häneen. Kaikutassu veti säikähtäneenä henkeä ja kohotti katseensa silmät pyöreinä ylöspäin vain kohdatakseen Peurahännän säikähtäneet silmät. Pian kuitenkin säikähdys väistyi vihan tieltä.
"KAIKUTASSU! Mitä sinä luulet tekeväsi täällä? Oppilaat eivät saa poistua leiristä ilman lupaa ja luulisi, että sinäkin tiedät sen. Ala painua siitä!"
Emo kuulosti erittäin vihaiselta, joten Kaikutassu näki parhaaksi vain lähteä.
"A-anteeksi emo, minä... menen heti."
Oppilas peruutti pari askelta kumartuneena maata vasten, kunnes käännähti ympäri ja lähti nopeaan juoksuun kohti pesää. Mitä ihmettä Peurahäntä teki poissa leiristä näin myöhään ja miksi se oli niin suuri salaisuus, että sitä piti yrittää peitellä?

edellinen luku | seuraava luku