Piilevät kaiut: Luku 1

Aurinko pilkisteli sisään pentutarhan suuaukosta ja sai Kaikupennun heräämään ja räväyttämään silmänsä auki. Pentu haukotteli pitkään ja muisti sitten, mikä päivä tänään oli.
"Taivaspentu! Pilvipentu! Herätkää, tänään meistä tulee oppilaita!" naaras kiljui ja loikkasi ilmaan lysähtäen sitten vatsalleen suurikokoisen, tummanharmaan Taivaspennun selän päälle.
"Au, tuo sattui!" Taivaspentu murahti unisena ja kieräytti hoikan ja pienikokoisen siskonsa vaivattomasti maahan. Pilvipentu oli jo herkkäunisena pentuna hereillä ja venytteli pitkään.
"Nyt mennään, ennen kuin --"
Kaikupentu ei ehtinyt jatkaa kuiskaustaan loppuun, kun pentujen takaa kuului emon lempeä ääni.
"Odottakaa hetki, täytyyhän teidän olla puhtaita seremoniassa!"
Taivaspentu pyöräytti silmiään ja sai molemmat siskoistaan hihittämään. Pian kuitenkin pentujen hymyt hyytyivät, kun Peurahäntä nousi ylös ja alkoi nuolla vuoroin kaikkien päälakea varmistaakseen, etteivät pennut olisi likaisia nimitysmenoissaan. Kaikupennusta tuntui menevän ainakin ikuisuus, ennen kuin emo oli valmis, mutta lopulta Peurahäntä kohotti päänsä ja katsoi Kaikupentua, Taivaspentua ja Pilvipentua ylpeän näköisenä.
"No, menkäähän siitä, minä tulen perästä", Peurahäntä maukui. Kaikupennun silmät loistivat innosta, kun hän viittoi pitkällä hännällään sisaruksiaan tulemaan ja lähti itse juoksemaan ulos. Kaikupentu eteni niin vauhdilla, että törmäsi vahingossa jonkun mustan ja valkean kirjavaan jalkaan. Hän kohotti katseensa ylös ja säikähti kun tajusi sen olevan itse Laaksotähti, Laaksoklaanin päällikkö. Apua, hänhän oli aivan valtava ja näytti todella kokeneelta.
"Anteeksi Laaksotähti", Kaikupentu piipitti katse maassa ja peruutti äkkiä taaksepäin päällikön jäädessä vain kehräämään huvittuneena. Päästyään Taivaspennun ja Pilvipennun luokse Kaikupentu puuskahti nolostuneena ja vihaisena itselleen. Olisihan hänen nyt pitänyt katsoa eteensä eikä rynniä sinne tänne kuin pikkupentu.
"Hiirenaivo, ei päällikköön saa noin vain törmäillä!" Taivaspentu mutisi vihaisen kuuloisena. Pilvipentu ei tapansa mukaan lähtenyt mukaan veljen syytöksiin vaan laski häntänsä ymmärtäväisen oloisena siskonsa selän päälle.
"Minä törmäsin Iltaruskaan ihan pikkupentuna, eikä häntä ainakaan haitannut."
Kaikupentu huokaisi mutta unohti hetkessä äskeisen välikohtauksen, kun kuuli Laaksotähden kutsuvan klaania kokoon Tammikivelle. Pentu vilkaisi ensin Pilvipentua ja sitten Taivaspentua, ennen kuin kaikki kolme lähtivät loikkimaan Tammikiveä kohti.

"Tänään Taivaspentu, Pilvipentu ja Kaikupentu ovat saavuttaneet kuuden kuun iän ja ovat valmiita tulemaan soturioppilaiksi", Laaksotähti lausui juhlalliseen sävyyn ja piti pienen tauon kissojen seuratessa seremoniaa tarkasti.
"Tästä päivästä aina siihen päivään, jona Taivaspentu on ansainnut soturinimensä, kutsuttakoon häntä Taivastassuksi. Hänen mestarikseen tulee Tuiskuturkki."
Tuiskuturkki tunnettiin yhtenä klaanin kokeneimmista sotureista ja hän oli huhupuheiden mukaan myös hyvin taitava taistelija. Kaikupentu oli joskus kuullut juorun, että Tuiskuturkki olisi kerran voittanut kaksi tammiklaanilaista kerralla. Soturi astui oppilaansa viereen ja hänen ilmeestään näki, että hän otti mielellään oppilaan, mutta ettei tämä ollut hänelle enää mikään uusi juttu. Tuiskuturkki oli kouluttanut jo useita oppilaita elämänsä aikana.
"Tuiskuturkki, olet osoittanut olevasi rohkea taistelija ja klaani tuntee sinut loistavasta huumorintajustasi ja vitsikkyydestäsi."
Tässä vaiheessa Laaksotähti heilautti huvittuneesti korviaan ja Tuiskuturkin kasvoille levisi ilkikurinen virne. Ilmeisesti ei ollut tavallista, että tässä kohtaa mainittiin huumori, mutta mikäs siinä, olihan se ihan hauskaa. Ainakin Kaikupennusta.
"Odotan, että siirrät kaiken tietosi Taivastassulle."
Tuiskuturkki kumartui koskettamaan Taivastassun nenää omallaan. Kaikupentu katsoi veljeään ylpeänä, oli varmasti suuri kunnia saada Tuiskuturkki mestariksi. Veli ei näyttänyt niin innostuneelta, kuin Kaikupentu, mutta kyllä naaras oikeastaan tiesi, että salaa sisimmässään Taivastassu oli varmasti kuitenkin yhtä innoissaan.
Nyt Laaksotähti jatkoi nimitysmenoja ja siirtyi Kaikupennun siskoon, Pilvipentuun.
"Tästä päivästä aina siihen päivään, jona sinä, Pilvipentu, ansaitset soturinimesi, kutsuttakoon sinua Pilvitassuksi. Mestariksesi tulee Aurinkokukka."
Aurinkokukka oli myös hyvin kokenut soturi, joka toi lähes joka päivä metsältä paljon pulskia hiiriä, myyriä ja erityisesti jäniksiä, joiden pyydystäminen vaati erityisen vikkeliä jalkoja ja älyä myös. Kullankeltainen naaras astui Pilvitassun vierelle tyynen rauhallisesti.
"Aurinkokukka, sinä olet osoittanut olevasi loistava saalistaja ja uskollinen klaanillesi. Odotan, että siirrät siis kaiken tietosi ja taitosi Pilvitassulle."
Soturitar nyökkäsi arvokkaasti ja kosketti neniä Pilvitassun kanssa. Ainakin Pilvitassu näytti innostuneelta, Kaikupentu mietti, Taivastassu kun oli näyttänyt melkein kyllästyneeltä. Siskon silmät sen sijaan loistivat innokkuudesta ja hän näytti myös melko jännittyneeltä. Kaikupentu tunsi omankin kehonsa jännittyvän, kun tajusi että seuraavaksi olisi hänen vuoronsa.
"Kaikupentu, tästä päivästä aina siihen päivään, jona sinä ansaitset soturinimesi, sinua kutsuttakoon nimellä Kaikutassu. Sinun mestarisi olkoon Orvokkinuppu."
Kaikutassu oli nyt hyvin yllättynyt. Hänen sisaruksensa olivat saaneet kokeneet ja taitavat mestarit, mutta hänen mestarinsa Orvokkinuppu oli itsekin ollut vielä kaksi kuuta sitten oppilas. Kaiken lisäksi Orvokkinuppu näytti hyvin heikolta pienine, siroine vartaloineen ja kapeine kasvoineen. Naaras näytti silminnähden innostuneemmalta loikatessaan silmät loistaen tulevan oppilaansa vierelle. Kaikutassu saattoi miltei aistia, että yönmusta soturi pidätti hengitystä.
"Orvokkinuppu, olet osoittanut klaanille omistavasi vikkelät jalat ja suuren sydämen moneen kertaan. Toivon, että siirrät kaiken tietosi oppilaallesi Kaikutassulle."
Kaikutassu oli niin keskittynyt ajatuksiinsa, että melkein unohti mitä piti tehdä, mutta tajusi onneksi kuitenkin ajoissa ja kurotti kaulaansa niin, että osui suuremman kissan nenään. 
"Taivastassu! Pilvitassu! Kaikutassu!" klaani huusi ja pian Laaksoklaanin kissat tungeksivat onnittelemaan tuoreita oppilaita. Peurahäntäkin näkyi tassuttelevan ensin Pilvitassun ja Taivastassun, sitten Kaikutassunkin luokse.
"Muista totella mestariasi", emo neuvoi Kaikutassua pilkettä silmäkulmassa. Oppilas pyöräytti leikkisästi silmiään ja pukkasi emoaan päällään.
"Kyllä muistan", Kaikutassu lupasi ja hymyili viattomasti.
"Kaikutassu! Odotan sinua leirin uloskäynnillä, tule sinne heti kun pääset!" Orvokkinuppu maukui jostain päin kissajoukkoa, joka alkoikin pikku hiljaa hälvetä. Taivastassukin oli jo kadonnut jonnekin mestarinsa Tuiskuturkin kanssa. Kaikutassu raivasi siis itsekin tiensä ulos klaanitovereidensa keskeltä etsimään mestariaan.

Kaikutassu seurasi edessään juoksevaa Orvokkinuppua ulos laaksosta, missä Laaksoklaanin leiri sijaitsi. Pian harva lehtipuusto vaihtuikin tiheään sekametsään ja eteneminen alkoi olla vaikeampaa, ainakin pienikokoiselle Kaikutassulle. Perässä pysymistä vaikeutti vielä se, että Orvokkinuppu oli yksi klaanin nopeimmista ja ketterimmistä sotureista ja loikki vaivattomasti suurienkin runkojen ja kantojen yli.
"Oletko sinä etana vai kissa?" mestari kiusoitteli, kun Kaikutassun oli pysähdyttävä huohottamaan. Pian hänen kuitenkin oli käännyttävä ja palattava taaksepäin oppilaansa luokse, kun hän ei hetkeen kyennyt vastaamaan.
"Kis-sa", Kaikutassu mutisi hengästyneenä.
"Sitähän minäkin. Ja kyllä minä ymmärrän, että voi olla vaikeaa pysyä perässä, ainakin näin alkuun. Parempi vain totutella heti, niin sinusta saadaan hyväkuntoinen ja taitava soturi", Orvokkinuppu maukaisi hymy kapeilla kasvoillaan. Kaikutassu hymyili innokkaasti. Hänestä tosiaan voisi tulla taitava soturi. Ehkä yhtä mahtava kuin isästä?
Synkkäpilven nimestä saattoi jäädä vähän negatiivinen kuva, mutta oikeasti hän oli Laaksoklaanin arvostetuimpia sotureita. Siispä Orvokkinuppu jatkoi pian matkaansa eteenpäin ja Kaikutassun ei auttanut muu, kuin lähteä perään ja toivoa, ettei kadottaisi kaukana edellä kulkevaa mestariaan.
       Pitkältä tuntuneen juoksupyrähdyksen jälkeen Kaikutassu saattoi viimein pysähtyä luvan kanssa, kun Orvokkinuppukin alkoi hidastaa vauhtiaan. He olivat saapuneet leveälle joelle, joka näytti siltä että tulvisi heti pienenkin sateen tullessa äyräidensä yli. Kaikutassu katsoi hiukan hermostuneena kovaa vauhtia virtaavaa vedenlähdettä, joka oli melkein pelottavan lähellä. Entä jos hän putoaisi sinne?
"Olemme nyt Tulvaklaanin puoleisella rajalla. Taidatkin erottaa sen hajusta? Tulvaklaani haisee kalalta ja vedeltä, aika paha haju sanoisin", Orvokkinuppu opasti ja käänsi katseensa Kaikutassuun, jota hiukan hävetti. Hän ei ollut edes muistanut kiinnittää huomiota siihen, minne he olivat juuri tulleet, vaan oli keskittynyt pelkästään typerään pelkoonsa. Oppilas raotti nyt suutaan ja keskittyi haistelemaan. Orvokkinuppu oli ollut oikeassa, heti kun vähän keskittyi saattoi erottaa oudon, tuntemattoman hajun. Jos kalat tosiaan haisivat samalta, Kaikutassu ymmärsi nyt, mikseivät laaksoklaanilaiset syöneet kalaa ollenkaan.
"Paina tämä haju tarkasti mieleesi, niin opit tunnistamaan sen. On tärkeää osata erottaa, missä menee reviirin raja, niin ei tule väärinkäsityksiä muiden klaanien kanssa."
Orvokkinuppu viittasi hännällään Kaikutassua seuraamaan.
"Nyt menemme Lehtiklaanin rajalle."
Aiemmin vielä maassa istunut Kaikutassu nousi nyt seisomaan valmiina lähtemään, mutta takaa pensaikosta kuuluva risahdus pakotti hänet pitämään tassunsa vielä hetken aikaa paikoillaan. Kaikutassu käännähti äkkiä ympäri nähdäkseen, mikä äänen oli juuri aiheuttanut, mutta ainoa mikä pensaita liikutti oli tuuli.
"Tuletko, Kaikutassu?"
Orvokkinuppu oli pysähtynyt jonkin matkan päähän ja hänen päänsä oli käännettynä kohti Kaikutassua, joka ravisteli päätään ja lähti seuraamaan mestariaan.

edellinen luku | seuraava luku