Piilevät kaiut: Esinäytös

Pimeys oli laskeutunut viittana tiheän lehtimetsän ylle ja luonnon omat valonlähteet, täysikuu ja tähdet, olivat piilossa synkkien pilvien takana. Hiljaisuus oli lähes täydellinen, mutta jos tarkasti kuunteli, saattoi ehkä kuulla lähestyvien askelten ääniä tai tuuheiden pensaiden kahinaa. Tarkkanäköinen olisi myös huomannut puun varjossa makaavan vaaleanharmaan kissan kiiluvat, puoliksi suljetut silmät. Aukealle levisi pieni varjo, kun pensaikossa tassutellut toinen kissa loikkasi esiin ja paikansi nopeasti pimeänäkijänä puun juurella piilottelevan lajitoverinsa. Tämä varjoissa maannut nousi nopeasti istumaan ja tervehti paikalle saapunutta nopealla ja ylpeällä nyökkäyksellä. Sen ääni oli mairea ja matala, mutta kuitenkin tunnistettavissa naaraskissan ääneksi, kun se avasi suunsa.
"Tervehdys, ystäväni."
Paikalle juuri saapunut vaaleanruskea kissa tyytyi vastaamaan tervehdykseen pelkällä nyökkäyksellä ja kiersi toverinsa toiselle puolelle silmäillen samalla tarkasti maata, kuin etsien jotain.
"Jää? Missä pentu on?"
 Nyt vaaleanharmaa Jää hymyili tyynesti ja siirsi tuuheaa häntäänsä hiukan. Sen alta paljastui juuri ja juuri erotettavissa oleva, mutta kissan silmin selkeästi näkyvä vaaleanharmaan ja valkean kirjava pieni pentu, joka tuhisi unissaan, rintakehä kohoillen hengityksen tahtiin. Vaaleanruskean kissan kasvoilla oli lempeän äidillinen hymy, kun se katsoi nukkuvaa pentua. Sen hymy hyytyi kuitenkin nopeasti.
"Mahtaa olla hyvin vaikeaa luopua omasta tyttärestään tällä tavoin", naaras maukui myötätuntoisesti ja laski päänsä Jään lapaa vasten. Tämä huokaisi syvään ja nyökkäsi.
"Tiedän että pidät hänestä hyvää huolta, parempaa kuin minä pystyisin. Parempi, että lähdet kuitenkin saman tien, hän ei selviä kovin pitkään täällä metsässä."
Vaaleanruskea kissa nosti päänsä ja kohotti katsettaan, katsoen nyt suoraan Jään vaaleansinisiin silmiin.
"Me lähdemme siis."
 Kovin kauaa ei mennyt, kun nimettömäksi jäänyt kissa poimi pienen, tuhisevan mytyn varovasti suuhunsa ja hyvästeli Jään nopealla nyökkäyksellä, ennen kuin molemmat lähtivät omiin suuntiinsa. Kohti pesäänsä ja omia pentujaan juokseva vaaleanruskea naaras ei kuitenkaan huomannut, että hänen ollessaan jo kaukana Jää kääntyi hetkeksi ympäri, katsoi hänen peräänsä ja nauroi 'ystävänsä' hyväuskoisuudelle.

edellinen luku | seuraava luku